Terassi

terassikansi

 

Vinkit puisten ulkokalusteiden huoltoon, öljyä myös terassit ja laiturit

 

Puiset ulkokalusteet, laiturit ja terassit joutuvat kovalle koetukselle auringonpaisteessa, sateessa ja lämpötilan vaihteluissa. Öljyämätön kaluste muuttuu jo parissa vuodessa harmaaksi ja kuluneen näköiseksi.

Näillä vinkeillä varmistat, että puiset ulkokalusteet, terassit ja laiturit pysyvät pitkään kauniina.

 

1. Öljykäsittele vähintään kerran vuodessa

Tärkeintä on öljytä puumateriaalit, jotta ne säilyvät pitkään kauniina ja ilahduttavat vuodesta toiseen. Kaisla kaluste- ja terassiöljy antaa nanoteknologiansa ansiosta parhaan mahdollisen UV-suojan puupinnoille ja vähentää merkittävästi värien haalistumista. Öljy imeytyy parhaiten puhtaalle pinnalle.

Käsittele ympäri vuoden ulkona olevat kalusteet, terassit ja laiturit 1–2 kertaa vuodessa. Huokoinen puu ja vanhat kalusteet saattavat vaatia kaksi vuosittaista käsittelyä, sillä erityisesti kuluneisiin ja karhentuneisiin pintoihin ilmaantuu helposti hometta ja ne likaantuvat helposti.

2. Pidä puhtaana

Puiset ulkokalusteet, terassit ja laiturit likaantuvat ulkona siitepölystä, ilmansaasteista ja erityisesti jos ne on sijoitettu puiden alle.

Kun käsittelet kaluste- ja terassiöljyllä jo likaantuneet kalusteet ja terassit, pese ne ennen käsittelyä. Pesuun voit käyttää esimerkiksi Biocomb Terassipesua etenkin, jos tarkoituksesi on vaihtaa kokonaan sävyä. Pesuaineina toimivat myös mäntysuopa tai ruokasooda. Tummat läikät saattavat olla hometta tai sientä. Jos ne eivät irtoa pesuaineella, voit varovasti hioa niitä hiekkapaperilla. Muista antaa puun kuivua kunnolla ennen öljyämistä.

3. Säilytä oikein

Säilytä puiset ulkokalusteet kuivassa, ilmavassa ja viileässä paikassa. Kalusteet voi myös suojata hengittävällä peitteellä. Hengittämättömän peitteen alle kertyy herkästi kosteutta, joka voi muuttua homeeksi.

 

Käsittele puut Kaisla kaluste- ja terassiöljyllä

  • Öljykäsittely syventää puun omaa väriä.
  • Sävytetty öljy suojaa väritöntä paremmin UV-säteiltä.
  • Silikonialkydipohjainen, liuotinohenteinen Kaisla kaluste- ja terassiöljy ulkokäyttöön.
  • Teho perustuu uusimpaan nanoteknologiaan, silikonialkydi antaa erinomaisen UV-suojan, ja kiinanpuuöljy varmistaa tunkeutumisen puuhun ja antaa tehokkaan suojan.
  • Sopii sekä uudelle että aikaisemmin öljytylle puulle, myös kovapuulle ja hirsipinnoille.

Katso videosta, miten öljyäminen tehdään:

 


Powered by Powered by